Tampereen Vanhempien kannanotto: leikkaukset kodin ja koulun yhteistyöhön osoitettuihin rahoihin peruttava!
6.5.2025

Lähetimme Tampereen kaupungin opetusjohdolle kannanoton liittyen vanhempainyhdistyksille ilmoitettuihin yli 30 prosentin leikkauksiin kodin ja koulun yhteistyöhön osoitettuihin määrärahoihin. Olemme huolissamme siitä, miten jo edellisen vuoden puolella sovittuihin määrärahoihin tehdyt leikkaukset vaikuttavat jo suunniteltuihin ja budjetoituihin toimintoihin. Vanhempainyhdistykset tekevät arvokasta työtä tukien kouluarkea vapaaehtoisten voimin. Leikkaukset vaarantavat tämän työn toteutumisen. Tietoa leikkauksista on saatu eri tavoin ja eri aikatauluilla rehtorien kautta, mikä on aiheuttanut epätasa-arvoa koulujen välille ja vaikeuttanut vanhempainyhdistysten toimintaa. Olemme tarjonneet apuamme ja toivomme, että viestintää voitaisiin hoitaa keskitetymmin Tampereen Vanhemmat ry:n avulla.
Pidämme epäoikeudenmukaisena päätöstä, joka vaikuttaa jo myönnettyihin tukiin, ja pyydämme sen perumista. Toimiva kodin ja koulun yhteistyö on lasten ja nuorten hyvinvoinnin perusta eikä sitä tule vaarantaa hallinnollisilla päätöksillä tai tiedonkulun puutteella.


