Syksy 2022

Puheenjohtajan tervehdys

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti, ainakin näin vanhempainyhdistysaktiivin näkökulmasta. Aloitimme sattumalta syksyn hallitustyöskentelyn samana päivänä kouluvuoden kanssa. Kokouksessa suunnittelimme mm. tämän syksyn suurinta tapahtumaamme eli koko Tampereen laajuista kiusaamattomuuskävelyä lapsen oikeuksien viikolla. 

Kaveritaitoja sekä kiusaamattomuutta on tärkeää pitää esillä jatkuvasti. Juuri valmistunut kansallinen arvio perusopetuksessa käytössä olevista kiusaamisen vastaisista menetelmistä nimittäin osoittaa, että vaikka kiusaamisen vastainen työ koetaan pääosin toimivaksi niin moni huoltajista ei kuitenkaan tiedä, millä tavoin koulussa kiusaamiseen  puututaan. 

Tulkaa tekin siis mukaan kävelemään ja haastakaa koko muu kouluyhteisö sekä lähialueiden muita yhteisöjä kuten esimerkiksi harrastusyhdistykset! Jaamme piakkoin tästä lisätietoa someen sekä kotisivuillemme.

Oli ilo huomata, että suojatiepäivystys kiinnosti. Ensi vuodeksi opimme, että viestintää suojatiepäivystyksestä teille jäsenillemme sekä kaupungin suuntaan kannattaa tehdä jo maaliskuussa. Näin varmistetaan, että jokainen yhdistys ehtii organisoida tapahtuman rauhassa. 

Syyslukukaudella yhdistyksissä on muitakin isoja ponnistuksia kuten vuosikokous. Haluamme auttaa jokaista vanhempainyhdistystä löytämään lisää vapaaehtoisia toimintaan. Siksi olemme lisänneet halukkaiden yhdistysten vuosikokouskutsut lähellä.fi-sivustolle (https://www.lahella.fi/organisation/2401520732 ). Käy tarkistamassa löytyykö yhdistyksenne vuosikokouspäivä jo listalta, ellei niin lähetä meille kokouksen tiedot (mitä, milloin ja missä) sähköpostiimme (hallitus@tampereenvanhemmat.fi ). 


Toivotamme siis jokaiseen yhdistyksen onnistunutta vuosikokousta sekä iloisia alkusyksyn hetkiä niin uusien kuin kokeneempien vapaaehtoisten kesken!


t. Puheenjohtaja Johanna Kivistö ja kaikki aktiivit


Ajankohtaisia tapahtumia ja kaupunkitason aiheita

Tapaaminen kaupungin perusopetuksen ja oppilashuollon johdon kanssa

Tampereen vanhemmat tapasivat kaupungin opetusjohdon ja oppilashuollon johtajia 11.5. ja seuraavan kerran kokous heidän kanssaan on 31.8. Jos teillä on jotain aihetta keskusteltavaksi, ottakaa  yhteyttä sähköpostilla hallitus@tampereenvanhemmat.fi . Kokouksia on sovittu pidettävän kolme kertaa vuodessa.

Kouluruokailukyselyn tulosten läpikäynti kaupungin ja Voimian edustajien kanssa

Yhdistyksemme Kouluruoka-työryhmä käy tekemämme kouluruokailukyselyn tulokset läpi kaupungin sekä Voimian edustuksen kanssa torstaina 1.9. Keskustelu etenee tulosten sekä kansallisen kouluruokailusuosituksen pohjalta. Tavoitteena on sopia toimenpiteistä sekä tavoitteista kouluruokailun saamiseksi suosituksia vastaaviksi Tampereen jokaisessa koulussa.

Lapsen oikeuksien viikolla Tampereella kävellään kiusaamattomuuden puolesta

Lapsen oikeuksien viikko on 14.–20.11.2022 ja tänä vuonna viikon teema on lapsen oikeus turvallisuuteen. Me, Tampereen Vanhemmat, haastamme yhdessä Lapsiystävällinen kunta-työryhmän kanssa tamperelaiset koulut, vanhempainyhdistykset, päiväkodit, erilaiset työ- ja vapaaehtoisyhteisöt sekä päättäjät ja virkamiehet kävelemään kanssamme kiusaamattomuuden ja kaveritaitojen puolesta lapsen oikeuksien viikolla.

Osallistuminen on helppoa eikä vaadi ilmoittautumista. Halutessanne voitte valmistaa kiusaamattomuus- ja kaveritaidot-teemaisia banderolleja tai kylttejä kävelylle mukaan. Yksinkertaisimmillaan lähdette pienen tai ison porukan kanssa ovesta ulos maanantain ja sunnuntain välisenä aikana lapsen oikeuksien viikolla. Napatkaa tapauksesta kuva/kuvia instagramiin ja/tai facebookiin. Tägätkää kuvat #lastentre#olettärkeä#äläoletörkeä sekä @tampereenvanhemmat ja @lapsiystavallinenkunta_tampere

Kotisivuillemme (https://www.tampereenvanhemmat.fi/tapahtumat/kiusaamattomuuskavely/ )

päivittyy syksyn aikana tietoa Kiusaamattomuuskävelystä ja sen aikataulusta.


Terveiset viimeisimmistä kokouksistamme

Kesän alussa Tampereen vanhemmat ry ja Pirkanmaan vanhempien verkosto olivat mukana tekemässä opiskelijahuoltoon liittyvää Hyvinvointialueen vaikutusten arviointikyselyä pirkanmaalaisille vanhempainyhdistyksille. Tämä työ jatkui heti syyslukukauden alussa ja kysely on viimeistä silausta vaille valmis. Saatekirje ja kysely lähetetään yhdistyksille mahdollisimman pian. Tässä on tilaisuus vanhempainyhdistyksille vaikuttaa lasten hyvinvointiin Pirkanmaalla!

Tampereen vanhemmat ry:n hallitus kokousti 10.8. Kokouksessa suunniteltiin syksyn toimintaa ja arvottiin kouluruokailukyselyyn vastanneiden kesken kokoustarjoilu kolmelle yhdistykselle. Onnekkaat yhdistykset olivat tällä kertaa Aleksanterin kotijoukot, Etelä-Hervannan koulun tuki ja Olkahisten vanhempainyhdistys. Paljon onnea voittajille ja suuri kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Tulevia tapahtumia ja toimintaa

Uusien puheenjohtajien kaste

Syyslukukauden alkupuolella on monessa vanhempainyhdistyksessä vuosikokous, jossa tulee uusia mukaan toimintaan ja usein hallituskin vaihtuu, ainakin joiltain osin. Toivotamme uudet puheenjohtajat tervetulleeksi marraskuussa PJ-kasteella, jossa uudet ja vanhat puheenjohtajat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja jakamaan hiljaista tietoa vanhempainyhdistystoiminnasta. Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. 

Tampereen Vanhemmat ry:n hallituksen kokoukset

Hallitus kokoustaa pääsääntöisesti joka kuukauden toisena keskiviikkona. Pyrimme järjestämään kokoukset vaihtelevasti eri puolilla kaupunkia kouluilla, jotta voimme tutustua jäsenyhdistyksiin sekä kouluihin ja niiden väkeen. 

Kutsu meidät kylään teidän koululle! hallitus@tampereenvanhemmat.fi 

Kokouksiin on myös mahdollisuus osallistua etäyhteydellä.

Alustavat kokouspäivät (myöhempiin päiviin saattaa vielä tulla muutoksia):

14.9. kokoustamme Vuoreksessa ja pääsemme tutustumaan Nepsy-malliluokkaan Vuoreksen koululla klo 18. Tervetuloa mukaan! Ilmoittauduthan osoitteeseen:  hallitus@tampereenvanhemmat.fi  12.9 mennessä.

12.10. paikka avoin

9.11. paikka avoin


VINKKI: Read Hour

“Read Hour juhlii lukemista YK:n lukutaitopäivänä 8.9. Osallistu koko Suomen yhteiseen lukutuntiin kello 19–20. Tänä vuonna Read Hour -tunnin aikana luetaan ja kuunnellaan teoksia, joista välittyy rauhan ja ystävyyden sanoma. Jaa parhaat lukuvinkkisi ja innosta muita mukaan sosiaalisessa mediassa hashtagilla #ReadHour.”

https://readhour.com/fi/ 

Tampereen Vanhemmat ry kannustaa myös meitä vanhempia lukemaan, kehittämään ja pitämään yllä lukutaitoa!


Lista jäsenyhdistyksistämme - verkostossa on voimaa

Mikäli toivotte esimerkiksi yhdistyksen sähköpostiosoitteen tälle jäsenkirjeen yhteystietolistalle, voitte käydä täyttämässä lomakkeen: https://forms.gle/HdLC881X3XNhZsR48 

Parantaaksemme jäsenyhdistystemme yhteistyömahdollisuuksia laitamme Tampereen vanhemmat ry:n kotisivuille jäsenyhdistyslistaukseen linkit yhdistysten kotisivuille, mikäli annatte meille luvan yllä olevalla lomakkeella. 


Aleksanterin kotijoukot ry

Annalan alueen koulun vanhempainyhdistys ry

Atalan koulun vanhempainyhdistys ry

Etelä-Hervannan koulun tuki ry

FISTA Parents'Association ry

Hallilan koulun vanhempainyhdistys ry

Harjun koulun vanhempainyhdistys

Hatanpään koulun vanhempainyhdistys ry

Ikurin koulun vanhempainyhdistys ry

Juhannuskylän koulun vanhempainyhdistys Jussinkoulu ry

Kaarilan koulun vanhempainyhdistys ry

Kalkun koulun vanhempainyhdistys

Kanjonin koulun tuki ry

Kissanmaan koulun vanhempainyhdistys

Koiviston koulun vanhempainyhdistys ry

Kämmenniemen koulun vanhempainyhdistys ry

Lamminpään koulun vanhempainyhdistys ry

Lentsun koulun vanhempainyhdistys ry  lentsunkoulunvy@gmail.com 

Linnainmaan Koti ja koulu ry

Muotiala-Mustametsän vanhempainyhdistys MuMuVa ry

Olkahisten koulun vanhempainyhdistys

Peltolammin koulun vanhempainyhdistys ry

Pohjois-Hervannan koulun tuki ry

Puistokoulun vanhempainyhdistys ry

Pyynikin koulun vanhempainyhdistys ry

Raholan koulun vanhempainyhdistys

Sammon koulun vanhempainyhdistys Ry

Sorilan koulun vanhempainyhdistys

Takahuhdin koulun vanhempainyhdistys ry

Tampereen normaalikoulun vanhemmat ry

Terälahden koulun vanhempainyhdistys ry

Tessun vanhempainyhdistys ry

Vehmaisten koulun vanhempainyhdistys ry

Veisu-Koivistonkylän päiväkodin vanhempainyhdistys ry

Vuoreksen koulun vanhempainyhdistys ry


Tampereen Vanhemmat ry on kesällä 2018 perustettu koulu- ja päiväkotirajat ylittävä kuntakohtainen vanhempainyhdistys. Keskitymme tekemään kunnallista vaikuttamistyötä lasten ja nuorten hyvinvointia koskevissa asioissa sekä kehittämään kunnassa toimivien vanhempainyhdistysten yhteistyötä. Toimimme vanhempien ja vanhempainyhdistysten yhteistyöfoorumina kuin myös vanhempien vaikuttamiskanavana.  https://www.tampereenvanhemmat.fi/